Sosiaalinen media saa tuntemaan, että joku on aina lähellä. Ihminen ei kuitenkaan pärjää ilman fyysistä kosketusta, oikeaa läheisyyttä ja yhteistä puhetta.

On ihan luonnollista tuntea ajoittaista yksinäisyyttä. Voi tulla tunne, ettei kukaan välitä, kuuntele tai auta minua. Yksinäisyyden tunteisiin kannattaa kuitenkin herätä, jos ne jatkuvat kauan ja kokee, ettei olo käy sietämättömäksi.

– Itsensä kanssa täytyy tulla toimeen ja itsensä kanssa pitää myös viihtyä, psykiatrian erikoislääkäri Hannu Naukkarinen sanoo.

Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa: yksin oleva ihminen ei välttämättä tunne itseään yksinäiseksi, eikä yksinäiseksi itsensä tunteva ihminen ole välttämättä yksin. Yksinäisyyden tunteissa on kyse siitä, ettei kuulu porukkaan tai tule hyväksytyksi omana itsenään.

– Yksinäisyyteen on monia syitä. Joku saattaa olla luonteeltaan eristäytyvä persoonallisuus, toinen arka ja sosiaalisesti vetäytyvä. Jollakulla voi olla traumaattisia kokemuksia ihmissuhteista, eikä silloin uskalla ottaa kontaktia muihin, Naukkarinen jatkaa.

Somettaminen ei ole aitoa vuorovaikutusta

Ilmiönä yksinäisyys on ollut viime vuosina entistä enemmän tapetilla, eikä suotta. Tälläkin hetkellä puoli miljoonaa suomalaista kärsii lamauttavasta yksinäisyydestä.

Miksi nykyaika sitten lisää yksinäisyyttä? Yksi syy saattaa löytyä sosiaalisesta mediasta: some saattaa saada tuntemaan, että joku on aina lähellä. Sydän tai peukku puhelimen näytöllä ei kuitenkaan ole aitoa vuorovaikutusta, eikä se yksin riitä.

Ihminen kaipaa fyysistä kosketusta, oikeaa läheisyyttä ja yhteistä puhetta. Mukava yhdessäolo perheen tai ystävien kanssa paitsi tuntuu hyvältä, myös lievittää stressiä, parantaa terveyttä ja pitkittää ikää.

– Yksinäisyys on stressitila elimistölle, jos siitä kärsii. Vuorovaikutus on elintärkeää: esimerkiksi vauva, joka ei pääse kosketuksiin toisen ihmisen kanssa, kuolee, Naukkarinen kuvailee.

Lue myös: HelsinkiMission johtaja Olli Valtonen: Yksinäisyys on köyhyyden muoto

Aloita rauhallisesti

Pitkään itsensä yksinäiseksi tunteneelle voi kuitenkin olla lähes mahdotonta heittäytyä sosiaalisiin tilanteisiin tai mennä paikkoihin, joissa on muita ihmisiä. Hyvä alku yksinäisyyden selättämiselle on jo se, että pääsee toimimaan toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksellisella tavalla.

Jos yksinäisyyden kahleesta irrottautuminen pelottaa, on hyvä aloittaa rauhallisesti. Jos kontaktin ottaminen tuntuu ylivoimaiselta, voi aloittaa vaikkapa vain istumalla hetken kahvilassa tai elokuvateatterissa ihmisten keskellä ja totutella ympäristöönsä.

Sen jälkeen voi hakeutua entistä enemmän sosiaalisiin tilanteisiin – ja vaikkapa aloittaa uuden harrastuksen, josta voi löytyä jopa ystäviä.

– Yksinäisyyden kanssa pärjää paremmin, jos harrastaa jotakin, jossa tapaa muita ihmisiä ja tuntee kuuluvansa porukkaan. Vaikka harrastusta olisikin vain kerran viikossa, Naukkarinen sanoo.

Lue myös: Mika, 32, kertoo peloistaan: Nuorena sosiaalinen vuorovaikutus oli minulle lähes kirosana

Näin pääset eroon yksinäisyydestä

  • Älä jää neljän seinän sisään. Yksinäisen kannattaa hakeutua voimien mukaan tilanteisiin tai paikkoihin, joissa on porukkaa. Kahvilassa tai leffateatterissa voi hyvin istua yksin juttelematta kenellekään, mutta olla silti ihmisten seurassa.
  • Kokeile jotain uutta harrastusta. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kuorossa laulavat ihmiset elävät pidempään – koska kuoro on sosiaalinen harrastus. Ja harrastuksien parista saattaa löytyä syvempikin ystävyys.
  • Etsi vertaistukea. Keskustelupalstoilla voi hakea apua sekä vertaistukea. Ennen pitkää sieltä voi löytyä sellainen kaveri, jonka on valmis myös tapaamaan.
  • Ystävätoiminnasta apua. Kavereita voi saada järjestöjen ja ryhmien ystävätoiminnan välityksellä. Hanki tietoa Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Punaisen Ristin, kirkon tai Mielenterveysseuran kautta.
  • Turvaudu ammattilaisiin: Joskus ammattiauttajan tuki voi olla tarpeen yksinäisyyden tunteiden selättämisessä. Tärkeän keskustelu- ja vuorovaikutusyhteyden voi luoda myös esimerkiksi terapeutin kanssa, jonka kanssa tunteita voi ryhtyä purkamaan.

Lue myös:

Vapaaehtoistyötä tekevä Risto: Kouluvaarina ehkäisen syrjäytymistä

Oletko introvertti, ekstrovertti vai ambivertti? 5 faktaa temperamenteistä työelämässä

Itsevarmuutta ja käytöstapoja: panosta näihin asioihin treffeillä