kaupallinen yhteistyö

Pelastuskortti voi pelastaa kolarin sattuessa, mutta monelle autoilijalle se on vielä varsin tuntematon.

Kaksi väittämää liikenteestä:

1) Kolarin sattuessa uudemmasta autosta on paremmat todennäköisyydet selvitä hengissä kuin vanhasta autosta

2) Uudemmasta autosta pelastaminen on pelastajille kuitenkin hankalampaa.

Totta molemmat.

Kolarista selviäminen vähäisemmin vammoin on helpompaa nykyautosta, sillä autojen turvallisuus on kehittynyt viime vuosina huomattavasti. Autojen turvallisuuden kehittyessä, pelastajien työ on kuitenkin muuttunut. Ihmisen pelastaminen nykyautosta on, uskomatonta kyllä, entistä hankalampaa.

– Uusillakin autoilla joudutaan onnettomuuteen, joissa kuljettaja tai matkustaja voi jäädä puristuksiin. Siinä missä vanhan auton katto on helppo leikata pois, uuden auton leikkaaminen väärästä, vahvistetusta kohdasta, voi hajottaa pelastuslaitoksen järeät, hydrauliset sakset, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.

Pelastajien työtä helpottaakseen, autojen valmistajat ovat ottaneet käyttöön pelastuskortin, jonka tarkoituksena on helpottaa pelastajien työtä – kortista pelastajat saavat hyvin nopeasti pelastustyötä helpottavaa, automallikohtaista informaatiota.

Onnettomuus voi tapahtua myös kolarin jälkeen

Pelastajat tarvitsevat onnettomuuspaikalle tullessaan tiedon auton rakenteista voidakseen mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti aloittaa pelastustyöt. Monilla pelastuslaitoksilla on käytössään sähköinen järjestelmä, josta saadaan nopeasti kuvaruudulle selkeät kaavakuvat onnettomuudessa olleen ajoneuvon vahvistetuista rakenteista, turvatyynyjen ja niiden panosten sekä akun ja polttonestesäiliön sijainnista. Kaikilla pelastuslaitoksilla tai yksiköillä ei kuitenkaan ole tällaista järjestelmää käytössään. Tällaisessa tilanteessa autoon tulostettu pelastuskortti nousee arvoon arvaamattomaan.

Pelastuskortti on A4-kokoinen vakiomallinen kaavakuva autosta, josta selviää nopealla vilkaisulla esimerkiksi se, mitkä auton korinosat ovat vahvistettuja ja missä kohtaa autoa sijaitsevat esimerkiksi suositellut korin leikkauskohdat. Lisäksi kortista selviää pelastustyössä huomioon otettavat komponentit.

­–Turvallisuuden taustalla olevat turvatyynyt, erilaiset panokset ja suurlujuusteräs tuovat omat haasteensa pelastustoimiin kolaripaikalla. Turvatyynyt ja niiden panokset saattavat aiheuttaa pelastustyön aikana lauetessaan turvallisuusriskin, niin uhrille kuin pelastustyöntekijöillekin, Vesalainen sanoo.

Autoista ei välttämättä aina ensi silmäyksellä näe myöskään sitä, millä polttoaineella auto toimii – varsinkaan onnettomuuden jälkeen. Turvavarusteiden ohella hybridi- ja erityisesti sähköautojen korkeajännitekaapelit aiheuttavat pelastajille päänvaivaa. Myös uudet polttoaineet, kuten kaasu, on otettava pelastustöissä huomioon. Tästäkin syystä pelastuslaitosten pitää tietää tarkasti, missä kohtaa esimerkiksi auton akut tai polttoainesäiliö sijaitsevat.

Näin saat pelastuskortin

Jokainen autoilija voi veloituksetta tulostaa pelastuskortin autoonsa – mikäli autonvalmistaja tällaisen mahdollisuuden autoilijalle tarjoaa.

– Tällä hetkellä pelastuskortit löytyvät pääsääntöisesti saksalaisten valmistajien tai maahantuojien internetsivuilta. Saksankielisiltä sivuilta pelastuskortit löytyvät sanalla ”Rettungskarten”, ”Retungsdatenblätter” tai ”Einsatzblätter”. Myös muita kieliä on tarjolla – joillakin valmistajilla jopa suomi, Teppo Vesalainen sanoo.

Luettelosta täytyy valita oikea automerkki, jonka jälkeen ohjautuu valmistajan ylläpitämille pelastuskorttisivuille. Sieltä on etsittävä oman automallin pelastuskortti, jonka voi tulostaa väritulostimella. Pelastuskorttia on helppo lukea kieliversiosta riippumatta vakiomuotoisten symbolien ansiosta. Kaikki valmistajat käyttävät samoja symboleita ja samoja värejä.

–Tarkista vielä tulostamisen jälkeen pelastuskortin tiedoista auton merkki-, malli- ja tyyppitiedot, vuosimalli sekä kuvat. Näin varmistat, että sinulla on oikea pelastuskortti, Vesalainen neuvoo.

Vesalaisen mukaan pelastuskortti on herättänyt kiinnostusta autoilijoiden keskuudessa ja sitä on pidetty hyvänä ja tärkeänä turvallisuustekijänä. Sen lisäksi viranomaiset ovat kertoneet, että kolarin sattuessa kortti todellakin nopeuttaa pelastustoimenpidettä.

–Itse pelastuskortti sijoitetaan kuljettajan aurinkolippaan. Sen lisäksi auton tuulilasin vasempaan alakulmaan liimataan tarra, jossa on maininta ”Pelastuskortti autossa, Rescue sheet on board”. Tarroja on jaossa muun muassa Autoliiton palvelupisteissä. Tarra on liimattava tuulilasiin niin, ettei se saa missään tilanteessa haitata näkyvyyttä ulos autosta, Teppo Vesalainen sanoo.

Oman autosi pelastuskorttia voit etsiä täältä.

Lue myös:

Vaihtoautoa hankkimassa? Näillä vinkeillä saat vastinetta rahoillesi!