Oluessa on toki kaloreita, mutta niin on lähes kaikessa, mitä suuhusi laitat. Oluen kalorit ovat samassa luokassa appelsiinimehun kanssa.

Oluen lihottavat vaikutukset ovat usein esillä. Puhutaan muun muassa kaljamahasta ja olutpöhöstä. Onko olut kuitenkaan aivan kaiken huonon maineensa arvoinen? Oheisesta listasta voit tarkistaa, mitä kalorimääriä eri juomat ja ruoka-aineet sisältävät.

Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että oluen kalorit ovat samassa luokassa esimerkiksi appelsiinimehun kanssa. Myös esimerkiksi kaksi prosenttia rasvaa sisältävä piimä menee oluen edelle kalorimäärissä. Maltillisissa määrissä juotuna olut ei todellakaan ole mikään kaloripommi.

15 tölkkiä päivässä täyttää miehen energiatarpeen

Luvut ovat keskiarvolukuja eri tuoteryhmistä ja ne on esitetty siinä muodossa, kuinka paljon 100 grammaa juomaa sisältää kilokaloreita. 100 grammaa vastaa suunnilleen noin 100 millilitraa juomaa. Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun laskee itse esimerkiksi sitä, paljon lasillisessa tai yhdessä alkoholiannoksessa on kaloreita.

Lue myös: Mitä eroa on oluella ja kaljalla? Olutasiantuntija Anikó Lehtinen vastaa

Omien laskutoimitusten pohjana voi käyttää tietoa, että 30–60-vuotiaan, 80-kiloisen miehen päivittäinen energiatarve on noin 2 300 kcal. Yhdessä 0,33 litran oluttölkissä on noin 150 kilokaloria. Oluen kalorit täyttävät siis kyseisen miehen energiantarpeen 15 tölkin jälkeen.

Toki ihminen tarvitsee selviytyäkseen vähän muutakin kuin olutta. Kannattaa myös ottaa huomioon alkoholin tuomat terveyshaitat ja nauttia sitä kohtuudella.

Banaanissa enemmän kaloreita kuin oluessa

Kaloritaulukko

Lähteet: Kalorilaskuri.fi, Duodecim

Lue myös:

Testasimme, maistuvatko kotimaiset lager-oluet samalta – Katso ylivoimainen voittaja

Vältä alkoholin salakavalat kalorit – 20 juomaa vertailussa

12 kokeilemisen arvoista olutta – joko olet testannut?

Löydä suosikkisi oluiden viidakosta – olutasiantuntija Anikó Lehtisen tärpit