Mediavaikuttaja ja yrittäjä Marko Kulmala ajautui alkoholistiksi kuin varkain. Opiskelut ja työelämä sujuivat, kunnes tuli stoppi.

”Olen harmaantuva 49-vuotias mies. Istun hotellihuoneessa nojatuolissa, olen työmatkalla. On aamu, edessäni on minibaari. Enää en ole piilossa. Laitan viestiä perheelle. Vaimo ja lapset vastailevat. Hymiöitä, pusukuvia, sydämiä ja aina toimiva kakka-emoji.

Lokakuussa 2016 American Society of Addiction Medicine (ASAM) julkaisi lausunnon, joka perustui 80 huippututkijan nelivuotiseen työhön. Tutkijayhteisön mukaan addiktioissa ’ei ole kyse ytimeltään sosiaalisesta, moraalisesta tai rikollisuusongelmasta. Kyse on aivojen ongelmasta, joka manifestoituu näille muille alueille. Alkoholismi on neurologinen ongelma, jonka seuraukset ilmenevät ulospäin.’

”Muutuin ihmiseksi, jonka vallitseva tunnetila oli kasvava, repivä ja raastava pelko.”

Tämä uutinen ei noussut lehtien sivuille Suomessa, vaikka se koskettaa meitä kaikkia. Jokainen on jonkun juovan alkoholistin vaikutuspiirissä: puolisona, lapsena, vanhempana, työkaverina, ystävänä.

Alkoholismi on sairaus. Tämä on tiedetty 1950-luvulta saakka. Mutta onko asiaa ymmärretty? Lääkäri, joka suosittelee alkoholistille hoidoksi kohtuukäyttöä, ei ole ymmärtänyt. Sairaus on fakta, mutta tämä ei ole koko totuus. Fakta ja totuus ovat kaksi eri asiaa.

Lue myös: Älä lykkää lääkärikäyntiä liian kauan – tunnista hälyttävät oireet

MINULLE OLI PALJON MIELIPITEITÄ

Miksi valkotukkaisesta pikkupojasta tuli alkoholisti? En osaa sanoa. Yksi asia johti toiseen, kolmanteen ja viidenteen.

Aloin käyttää alkoholia myöhään. Join ensimmäisen humalani 18-vuotiaana. Alkoholi toimi kuin lääke. Se muutti minua. Sellaiseksi kuin kuvittelin haluavani olla. Nousuhumalassa asiat tuntuivat sujuvan.

Harjoittelin juomista kymmenkunta vuotta. Yliopisto-opinnot sujuivat ennätysvauhtia, opin ja osasin. Työelämään tempauduin nopeasti. Kovassa nousukiidossa 27-vuotiaana olin MTV:n tytäryhtiön toimitusjohtaja ja Jyrki-ohjelman vastaava tuottaja.

Istuin tärkeissä kokouksissa. Minulla oli paljon mielipiteitä. Olin Subin edeltäjän TVTV:n ensimmäinen kanavajohtaja, myöhemmin Radiolinjan sisältöjohtaja ja mainostoimiston asiakkuusjohtaja. Minulla oli mielipiteitä entistä enemmän. Minua kuunneltiin, ja jos ei kuunneltu, sanoin kovempaa. Minä olin joku, mielikuvituksessani.

PELKO EI HÄVINNYT

Todellisuudessa muutuin ihmiseksi, jonka vallitseva tunnetila oli kasvava, repivä ja raastava pelko. Juominen ei vienyt enää pelkoa pois, mutta johti käytökseen, joka lisäsi pelkoa. Olen tehnyt tekoja, jotka rikkovat hyvää. Olen satuttanut muita ihmisiä. Itseäni tietysti myös.

Halusin olla humaani ja mulkku samaan aikaan. Kuvittelin, että nämä kaksi piirrettä ovat yhdistettävissä hienosti tyyliksi. Olisin persoona.

Luulin, että maailman lait, kuten hyvät tavat, eivät koske minua, koska olen erikoistapaus. Kyllä koskevat. Mulkku tuppaa unohtamaan, että ihmislajin sosiaalinen koodi on niin voimakas, että se jyrää yksilön ryhmää häiritsevät pyrkimykset. Paskiaiset hylätään. Eikä auta, vaikka piilottelisit totuutta itsestäsi, koska muut ovat huomanneet sen jo.

Alkoholisti ei taivu uhkauksien tai vaatimusten edessä, koska hänen mielestään alkoholi ei ole ongelma. Työnantajan, puolison ja kavereiden on. Miksi? Koska alkoholisti ei ole kohdannut totuutta.

Todennäköisyyksien valossa ei tule kohtaamaankaan, sillä pullo voittaa lähes aina. Juuri siksi alkoholin nimi on spiritus fortis, hengen voima.

”Juomattomuus on hyvä alku, mutta ei raittiutta.”

KIITOS POTKUISTA

37-vuotiaana olin työtön. Sain potkut juomisen takia. Sanoin potkut antaneelle toimitusjohtajalle yhden itkunsekaisen sanan: Kiitos.

Piilottelun aika oli ohi. Edessä oli kohtaaminen totuuden kanssa. Seurasi synkkiä päiviä. Kuolemanpelkoa, ahdistusta, raastavaa yksinäisyyttä. Hakeuduin psykiatrin puheille.

– Yritätkö, Marko, sanoa, että olet alkoholisti?

– Joo…

– Oletko kuullut lääkkeestä tai lääketieteellisestä hoidosta, joka parantaa alkoholismin?

– En ole.

– En minäkään, ja minä olen lääkäri. Jos alkoholismiin olisi jokin parantava lääke tai lääketieteellinen hoito, se olisi kaikkialla tunnettu ja kaikkialla käytössä. Sellaista ei ole.

– Mitä mä sitten teen?

– Jotkut asiakkaani ovat saaneet avun vertaistukiryhmistä. Helsingissä ja kaikkialla maailmassa kokoontuu ryhmiä, joissa tätä sairautta sairastavat ihmiset auttavat toisiaan. Kokeile sitä. Se toimii joillekin.

Onneksi en kysynyt, mitä tapahtuu niille, joille ryhmien apu ei toimi. Joidenkin tutkimusten valossa tiedetään, että kaksi prosenttia juovista alkoholisteista saavuttaa pysyvän raittiuden. 98 prosenttia ei saavuta.

Lue myös: Työpaikkakiusaaminen yhä yleistä – miestä kiusaa useimmiten toinen mies

JUOMAHIMO KATOSI

Olin hämmentynyt. Olin juuri sanonut ääneen, että olen alkoholisti. Yhtäkkiä ajatus siitä, että menisin hakemaan apua muilta alkoholisteilta vertaistukiryhmistä, tuntui käsittämättömältä. Sittenhän paljastuisi, että olen alkoholisti.

Psykiatri antoi arvionsa koruttomasti ja tunteilematta. Se tuntui hyvältä ja selkeältä. Hän ei pitänyt minua liejuna. Hän sanoi, että olen sairas.

– Tehdään Marko niin, että jos satut raitistumaan, tule vuoden kuluttua kertomaan mitä kuuluu. Minä en voi sinua auttaa. Se, että käyt täällä vinkumassa ei auta ketään. Ja nämä ahdistukset, kuolemanpelot ja muut johtuvat viinasta.

Kuukautta myöhemmin astuin sisään huoneeseen, kellariin. Olin tullut kotiin, kaltaisteni joukkoon. Viikkoa paria myöhemmin huomasin, että juomahimoni oli kadonnut jonnekin. Se ei ole tullut takaisin.

Kun tulin kotiin ensimmäisestä ryhmän kokouksesta, jotain perusteellista oli tapahtunut. Olin murtunut. Murtumasta avautui uusi näkymä, pieni mahdollisuus. Valkotukkainen poika sisälläni alkoi saada happea.

Vaimoni, jonka kanssa olemme jakaneet elämämme yli 30 vuotta, liittyi alkoholistien läheisten vertaistukiryhmään myöhemmin. Hän ei ole alkoholisti. Mutta alkoholismin ristiriitaiset oireet – itsekeskeisyys, itsesääli, epärehellisyys, oman edun tavoittelu ja pelko – tarttuvat läheisiin lähes aina.

”En ole muuttunut Äiti Teresaksi tai Bonoksi.”

MITÄ RAITTIUS ON?

Voisin kertoa värikkäitä tarinoita juoma-ajoiltani. En kerro. Ne tarinat ovat kaikille tuttuja.

Voisimme hieman mässäillä moraalisella rappiolla. Sekin on turhaa, koska kaikkien juovien alkoholistien teot ovat samanlaisia. Sitä on sammuttu sinne ja tänne, ehdoteltu sitä ja tätä, tehty yhtä ja toista. Kaikilla samat alamittaiset teot. Mässäily ei auta.

Mitä on raittius? Raitis ei tietenkään juo. Juomattomuus on hyvä alku, mutta juomattomuus ei ole sama asia kuin raittius.

Raittius muuttuu mielenkiintoiseksi, kun alkaa tutkia toimintansa ja tekojensa todellista luonnetta. Niitä tekijöitä, jotka ovat alun perin laukaisseet liikkeelle ketjureaktioita, joista on seurannut ongelmia sosiaalisissa suhteissa ja toiminnassa. Ongelmia, joita on sekä lääkitty että pahennettu juomalla.

KÄYTÖS TARTTUU LÄHEISIIN

Mitkä asiat tunne-elämässäni ovat sillä tavalla vinksallaan, että etyylialkoholi-niminen kemiallinen yhdiste sekoittaa pakan totaalisesti? Ja miksi se pakka menee sekaisin välillä myös ilman alkoholia, vaikka juominen on loppunut?

Aivojeni ja kehoni systeemissä on nappuloita, joita painamalla minut saa käyttäytymään järjettömästi. Usein painelen nappuloita ihan itse, mielikuvituksen voimin.

Järjetön käytös tarttuu alkoholistin läheisiin, jopa sukupolven yli. Kontrollifriikkiys ja holtittomuus raastavat monia ja luonnollisesti yhtä aikaa. Voi helposti haluta kahta vastakkaista asiaa yhtä aikaa.

Tosin sama piirre on näkyvissä myös niin sanotuilla terveillä. Ehkä kaikki ovatkin kipeitä? Osa meistä ei vain ole vielä paljastunut itselleen.

Raitistuminen on sitä, että syntyy uusia tapoja toimia ja sen jälkeen uusia tapoja ajatella. Jos ei löydy heti vapaata parkkipaikkaa, jos ei saa haluamaansa, jos ei tule ymmärretyksi, jos ei ymmärrä ja jos pelottaa, ei tarvitse enää vetää foliohattua päähän – niin usein.

Raittius on sitä, että kaaoksen tilalle tulee mielenrauhaa ja tyyneyttä, jopa voittojen ja onnistumisten kohdalla. Syntyy halu taipua toipumiseen.

Marko Kulmala

– On eri asia olla juomatta kuin olla raitis, mutta juomattomuus on hyvä raittiuden alku, Marko sanoo.

RAITISTUMINEN MYÖS HIRVITTÄÄ

Alkoholismi on sosiaalinen sairaus. Siitä on haittaa muille.

Outoa kyllä, juovan alkoholistin toiminnasta voi olla muille hyötyä. Alkoholistin sairastaminen on näkyvää ja tuntuvaa.

Juovaa alkoholistia on helppo osoittaa sormella ja listata syitä, jotka tekevät alkoholistista epäkelvon ihmisen. Muiden on helppo lisätä alkoholistin virhelistalle myös omia puutteitaan. Omaa kipeää käytöstään on helppoa perustella toisen kipeällä käytöksellä.

”Raitistuminen on kova pala läheisille ja kavereille.”

Juttelin taannoin vanhan ystävän kanssa. Tulin kysyneeksi häneltä, miltä raitistumiseni tuntui vanhassa kaveriporukassamme.

– Se oli hirvittävää. Eikun tarkoitan tietysti, että se oli hienoa. Eikun.

En epäillyt hänen ensilausuntoaan. Hän yritti olla rehellinen. Kaveriporukassa roolit muuttuvat, kun yksi onkin toinen.

KÄNNI-JEESUS ROOLINA

Eräs ystäväni antoi minulle juoma-aikoinani lennokkaan lempinimen Känni-Jeesus.

Hän kantaa ryhmässä paskiaisen roolin. Se tekee ei-alkoholisteista vähemmän paskiaisia, koska Känni-Jeesuksen selän taakse voi piilottaa ja piiloutua. Raitistuminen on joskus kova pala läheisille ja kavereille.

Kenellekään ei ole hyväksi elää draamakolmioissa: olla draaman käynnistäjä, uhri tai ylläpitäjä.

Juova alkoholisti tai mukana sairastunut alkoholistin läheinen pystyy vetämään helposti yhtä aikaa kaikkia draamakolmion rooleja. Siinä ei käy hyvin. Raittius on sitä, että pyrkii kokonaan eroon draamakolmioista.

Raittiuden suurin uhka on viha: kauna, katkeruus ja kostonhimo. Sitä alkaa helposti kuvitella menneisyyttään tutkiessa, että vika oli siellä, täällä tai tuolla. On helppoa sanoa, että olin uhri. Ehkä olinkin joissain asioissa, mutta se ei silti poista omaa vastuutani. Minä laitoin lumipalloja pyörimään. Niitä, joista kasvoi lumivyöryjä.

YKSIN EI VOI RAITISTUA

Olen herännyt aikaisin, laittanut kupin kahvia ja kytkenyt itseni kiinni voimaan, laittanut mielen valokaapeleihin virrat päälle. Näin toimin joka aamu ja ilta. Välillä kesken päivän. Voit kutsua tätä meditaatioksi tai rukoiluksi.

Enää aamun ensimmäinen tunne ei ole raastava pelko. Useimpina aamuina päälle ei kytkeydy mitään tunnetta. Se on virkistävää ja keventävää.

Raitistumisessa on kyse arvojärjestelmän ja tekojen muuttamisesta. Se ei onnistu yksin.

En ole muuttunut Äiti Teresaksi tai Bonoksi. Välillä pelästyn, hätäännyn ja sulakkeet lentävät taulusta. Otan käyttöön kipeän käytöksen työkaluja.

Kun tähän juttuun otettiin kuvia, tajusin jälkikäteen, että työkaverini toimistopöydällä oli lahjaksi saatu viskipullo. Hämmennyin. Mitä jos pullo näkyy kuvissa? Mitä ihmiset ajattelevat?

Hetkeä myöhemmin tajusin, että kuva olisi totta. Siinähän se pullo oli. Tämä ei ole minun asiani. Mielikuvituskela kesti kymmenen sekuntia, ja siinä näkyi pelko. Tosikuva on se, mikä on totta nyt, ja siinä näkyy taipuminen toipumiseen eli raittius. Se kuva on kirkastunut nyt kaksitoista ja puoli vuotta.

EI ENÄÄ ERIKOISMIES

Olen opetellut muuttamaan suhtautumistani ihmisiin ja asioihin. Kysyn, onko tämä tai tuo minun asiani. Monet asiat eivät kuulu minulle.

Tärkeä työkalu uuden ajattelutavan opiskelussa on anteeksianto. Halu pyytää anteeksi, ja halu antaa anteeksi ihan kaikki ihan kaikille. Tämä on välillä todella vaikeaa.

Silti saan kokea uudenlaista onnea ja rauhaa. En aina tai koko ajan, mutta yhä useammin. Saan olla hyödyksi muille: vaimolle, lapsille, työkavereille, asiakkaille, ystäville ja entisille ystäville. Saan olla hyödyllinen yhteiskunnan jäsen, olla elämässä mukana.

En ole enää erikoismies. Haluan oppia olemaan apulainen. Arki ei tunnu enää siltä, että yrittää heittää moukaria sukelluslasit päässä, kuten toipumis-opastajallani on tapana sanoa.”

Lue myös:

Satoja kilometrejä juokseva Jarmo: ”Ultrajuoksu auttaa surutyössä”

Tunnista työuupumus ajoissa – Asiantuntija lataa: ”Stressihän on tappava tauti”

Työhaastattelu edessä? Älä tee näitä mokia!

Juttu on alun perin julkaistu Oma Aika -lehdessä 1/2017