Puhekielessä sanat sekoittuvat, mutta ammattilaisten korvaan se saattaa särähtää.

Oluen suosio on yhä kasvussa, ja moni kuluttaja kasvattaakin tietämystään sekä kokemuksiaan mallasjuomasta. Puhekielessä oluesta käytetään usein myös kalja-sanaa, mutta todellisuudessa näillä kahdella on eroja.

– Periaatteessa kalja on niin sanottua kotikaljaa, joka on prosenteiltaan laimeampaa mallasjuomaa, yleensä alle 2,5 prosenttista. Siinä ei myöskään ole humalaa mausteena, kertoo olutasiantuntija Anikó Lehtinen.

Hän jatkaa, että kalja on käymisteitse maltaasta valmistettua ja sen valmistusprosessi on hyvin lähellä olutta. Maultaan se on makeahkoa. Kalja on tuttu näky myös kotien ja lounaspaikkojen ruokajuomana.

Olut valmistetaan myös maltaasta käymisteitse, mutta se maustetaan humalalla ja siinä on enemmän prosentteja. Suomessa olut koetaan alkoholijuomaksi, eikä sitä tarjoilla kuin anniskeluravintoloissa, Alkossa ja kaupassa.

Halventava tai ironinen kalja

Lehtinen huomauttaa, että moni pitää sanoja synonyymeinä.

– Puhekielessä käytetään usein kalja-sanaa oluen korvaajana, etenkin murteissa. Kun sanotaan ”mennään kaljalle!”, voidaan puhua kummastakin, asiantuntija sanoo.

Hän toteaa, että usein panimoihmiset, olutharrastajat ja olutmedia pitävät kalja-sanaa halventavana, mutta poikkeuksiakin löytyy. Nykyään alan ihmiset käyttävät sanaa kuitenkin ironisesti, vaikka hastagein #oispakaljaa ja #onkaljaa. Tällöin halutaan korostaa olutta hauskana ja rentona juomana, jolla ei tarvitse hifistellä.

Sanoilla sama alkuperä

Moni puhuu etenkin kotitekoisesta kaljasta oluena. Viime aikoina kotipanimoiden arvostus on noussut, joten siihen viitataan useammin oluena.

– Kalja-sanan alkuperä on hämärän peitossa. Se voi olla ikivanha indoeurooppalainen laina, Lehtinen sanoo viitaten Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirjaan.

Hän kertoo, että olut-sana taas on luultavammin germaaninen laina, mutta tästäkään ei olla täysin varmoja.

– Toinen vaihtoehto on latvialainen lainasana ”alus”, josta myös tiettyjen teorioiden mukaan on muodostunut kalja. Joten hyvin lähellä juomat ovat sekä valmistustavaltaan että etymologialtaan, Lehtinen summaa.

Asiantuntija sanoo, ettei sanojen käytössä tarvitse olla turhantarkka.

– Itse puhun useimmiten oluesta, mutta en kyllä loukkaannu, jos joku puhuu kaljasta, Lehtinen tokaisee.

Lue myös: 

12 kokeilemisen arvoista olutta

Näin valitset itsellesi sopivan grillin

Mikä viinissä maksaa?