Piilevä kilpirauhasen vajatoiminta ei ole lääkäreiden mukaan oikea sairaus, vaikka siitä liikkuu paljon huhuja netissä.

Netissä liikkuu kirjoituksia ja huhuja siitä, että olisi olemassa kilpirauhasen vajaatoiminta, joka ei näy TSH- tai T4V-verikokeissa, joilla kilpirauhasen vajaatoimintaa tutkitaan. Ihmiset kutsuvat tällaista piilevää kilpirauhasen vajaatoimintaa kakkostyypin vajaatoiminnaksi, Wilsonin oireyhtymäksi tai käänteis-T3-oireyhtymäksi.

Lääkärit eivät tällaista kilpirauhasen vajaatoimintaa tunnista.

– Vajaatoiminta on lähes aina helppo todeta kahdella verikokeella, TSH ja T4V, kertoo sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki.

Kokeet eivät ole aivan sataprosenttiset, kuten ei Mustajoen mukaan biologiassa mikään, mutta kakkostyypin vajaatoiminnan, Wilsonin oireyhtymän tai käänteis-T3-oireyhtymän olemassaolo ei perustu Mustajoen mukaan mihinkään lääketieteellisesti pätevään tutkimukseen. Hänestä on vaarallista hoitaa kilpirauhasvalmisteilla ihmisiä, joilla ei ole vajaatoimintaa.

Stressi ei nosta arvoja

Kilpirauhasarvot nousevat, jos kilpirauhasessa on autoimmuunitulehdus tai kilpirauhanen on pitänyt poistaa. Stressi ei Mustajoen mukaan juuri vaikuta kilpirauhasarvoihin, vaikka tällaisiakin väittämiä liikkuu.

Kilpirauhasen vajaatoimintaan tarkoitettua tyroksiini-lääkettä käyttääkin liki 6 prosenttia suomalaisista.

”On vaarallista hoitaa kilpirauhasvalmisteilla ihmisiä, joilla ei ole vajaatoimintaa.”

Vajaatoiminnan oireita ovat väsymys, palelu, painonnousu, ummetus, turvotus, sydämen sykkeen hidastuminen ja ihon kuivuminen. Koska samoja oireita voi aiheuttaa moni muu syy, pelkät oireet eivät riitä diagnoosiin.

Lue myös: Tunnista työuupumus ajoissa – Asiantuntija lataa: ”Stressihän on tappava tauti”

Kannattaako kokeilla lääkitystä?

Mustajoen mielestä tyroksiinihoitoa voi kokeilla, jos potilaalla on oireita ja TSH-arvo on lähellä viitearvojen ylärajaa.

– Jos potilaalla on vajaatoimintaan oireita ja veren TSH-arvo on lähellä viitearvojen ylärajaa, mutta kuitenkin normaalilla alueella, ja samalla T4V-arvo on myös viitearvojen sisällä lähellä alarajaa, voidaan tehdä hoitokokeilu tyroksiinilla, Mustajoki sanoo.

Lue myös: Voisiko se olla syöpä? Reagoi näihin oireisiin nopeasti

Ei lääkkeitä ilman oireita

TSH-arvo on kokeista hieman herkempi. Jos se on oireettomalla ihmisellä hieman koholla, tyroksiinihoidosta ei ole Mustajoen mukaan todettu olevan hyötyä.

Asiaa on tutkittu yli 65-vuotiailla yli 700 testihenkilön tutkimuksessa. Tutkimuksessa heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen sai tyroksiinia ja toinen tehotonta lumevalmistetta. Tyroksiinilääkityksellä TSH-arvo normalisoitui, mutta ryhmien väsymyksessä tai muissa oireissa ei näkynyt eroja.

Ainakaan ikäihmisten TSH-arvoa ei kannata tutkimuksen mukaan hoitaa ilman kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita.

Lähteenä myös Terveyskirjasto.

Lue myös:

Suolaa, viinaa ja huono perimä? Sepelvaltimotauti uhkaa!

Älä lykkää lääkärikäyntiä liian kauan – tunnista hälyttävät oireet

Eikö enää tee mieli seksiä? Testosteroni voi olla syypää