Vaikea avioliitto ja yöelämän houkutukset ajoivat Raimon pettämään molemmissa liitoissaan. Pettäminen aiheutti ankaraa moraalista krapulaa.

Raimo työskenteli ennen eläkkeelle jäämistään korkeassa valtion virassa. Uskottomuus kuului 1970-luvulla ikään kuin työnkuvaan, hän sanoo. Hänen silloinen vaimonsa Hanna, ammatiltaan opettaja, oli kotiäiti ja edustusrouva. Heillä oli kolme pientä lasta, vilkkaat kaksospojat ja tytär.

– Hanna oli aika paha suustaan. Olimme tutustuneet nuorina yliopisto-opiskelijoina. Hanna ei oikein koskaan sopeutunut edustamiseen, mitä työni vaati myös puolisolta. Rehellisesti sanottuna häpesin häntä usein, Raimo kertoo.

Hanna oli rämäpäinen opiskelija-aktiivi, josta tuli väsynyt ja masentunut äiti. Raimo koki saavansa kotona osakseen taukoamatonta räksytystä. Eikä Hannan alkoholinkäyttökään sopinut edustusillallisille.

Jo muutaman avioliittovuoden jälkeen Hanna jäi lasten kanssa kotiin ja Raimo lähti juhliin yksin.

Työpaikalla kaikki tiesivät

Valta nousi kolmekymppisen virkamiehen päähän, Raimo myöntää nyt. Sihteeri oli kaunis, naisellinen nainen, joka osasi pukeutua ja edustaa. Sihteeristä tuli Raimon rinnakkaissuhde moneksi vuodeksi.

Työpaikalla kaikki tiesivät. Myös Hanna tiesi, mutta ei sanonut mitään. Katsoi vain yhä halveksivammin. Hanna oli taloudellisesti riippuvainen Raimosta.

Myös lapset tiesivät isän tyttöystävästä. He tekivät jopa yhdessä hiihtomatkoja Lappiin, isä, isän tyttöystävä ja pojat. Nuorin tytär jäi äitinsä kanssa kotiin. Suhde sihteeriin päättyi, kun nuori nainen väsyi odottamaan Raimon avioeroa.

– En koskaan luvannut eroavani. Hän kuitenkin oletti ja odotti niin tapahtuvan.

Lue myös: Parisuhde paremmaksi: 5 tapaa tehdä naisesta tyytyväisempi

Turta tunnekylmään liittoon

Raimo ja Hanna erosivat muutama vuosi suhteen päättymisen jälkeen. Kun erokriisi lopulta tuli 1980-luvulla, Hanna oli jo kroonisesti masentunut ja avoimen vihamielinen Raimoa kohtaan.

Raimo tunsi olevansa turta. Hän eli perhe-elämää lasten vuoksi ja siksi, että hänen asemassaan olevalla miehellä kuului olla vaimo ja lapset. Heillä ei ollut avioehtoa.

– Taloudellisetkin syyt saivat lusimaan tunnekylmässä avioliitossa.

Kunnes sitten yhtenä iltana Hanna oli juonut liikaa ja Raimon mitta tuli lopullisesti täyteen. Hän löi vaimoaan, pakkasi laukkunsa ja muutti ensin matkustajakotiin ja sieltä työnantajan työsuhdeasuntoon. Jo muutaman viikon kuluttua hän tapasi Kristiinan.

Kristiina oli tyylikäs, näyttävän näköinen pitkä tumma nainen, josta sai olla ylpeä. Nopeassa tahdissa he menivät naimisiin, saivat kaksi lasta ja rakennuttivat omakotitalon.

”Niiden reissujen jälkeen moraalinen krapulani oli ankara.”

Syrjähyppyjä ulkomailla uudessa liitossa

Sitten Raimolle tarjottiin komennusta ulkomaille. Miesporukassa vieraan suurkaupungin yössä uskottomuus nosti jälleen päätään.

– Maksulliset naiset olivat osa sitä maailmaa, Raimo sanoo.

Tällä kertaa hän ei pystynyt perustelemaan uskottomuutta itselleen juuri muuten kuin miesporukassa hoopoiluna.

”Voi olla, että uskottomuuskin juontaa juurensa lapsuuteen.”

– Kristiina oli ja on edelleen kaunis, hyväsydäminen nainen. Niiden reissujen jälkeen moraalinen krapulani oli ankara, ja lentokentällä piti käydä tax-freen kautta ostamassa jotain korviketta soimaavaan omatuntoon, Chanelia ja Dioria.

Vuosia myöhemmin selvisi, että Kristiina oli tiennyt. Työkaverin vaimo oli laverrellut.

Lue myös: Miksi nainen ei halua seksiä?

Ahdistus ja lapsuuden kokemukset taustalla

Sitten tulivat Kristiinan vaihdevuodet, ja seksi suhteessa loppui. Kumpikaan ei osannut puhua asiasta. Raimo loi profiilin nettideittisivustolle ja valehteli ikänsä. Tälläkin kertaa Kristiina sai tietää.

Hän oli nähnyt luottokorttilaskun, jossa oli maksusuoritus deittipalvelun jäsenmaksusta. Kristiina oli tutkinut tekstiviestit ja sähköpostin. Hän tahtoi eron ja oli päätöksessään ehdoton.

Ei Raimo tälläkään kertaa jäänyt suremaan. Rinnalle löytyi pian uusi naisystävä, josta tuli pitkäaikainen elämänkumppani.

–Voi olla, että uskottomuuskin juontaa juurensa lapsuuteen. Isäni ei ollut uskoton, mutta kodin ilmapiiri oli etäinen ja tunneköyhä. Kun avioliitossa alkaa ahdistaa, jonnekin pitää paeta.

Raimon, Hannan ja Kristiinan nimet on muutettu.

Lue myös: 

Some koettelee parisuhteen rajoja – seksiviestejä ja somesuhteita

Kyllä ne miehet osaavat – Naiset paljastavat miesten ihanimmat teot

Nämä miesten tavat ärsyttävät naisia: ”Piereskely sängyssä ja peiton löyhyttely sen jälkeen”

 

Julkaistu alunperin Oma Aika-lehden numerossa 03/2015