Monesti kuulee kärjistetyn väitteen, että kaikki suomalaiset lagerit ovat samaa tavaraa eri tölkeissä. Olutasiantuntija Mikko Salmi pohtii aihetta monelta kantilta.

Baana järjesti leikkimielisen puolisokkotestin, jossa kolmen hengen testiryhmä yritti erottaa, mikä kuudesta kotimaisesta lager-oluesta oli mikäkin. Testin yhtenä osallistujana oli olutasiantuntija Mikko Salmi. Hän ei saanut nimettyä yhtään lageria oikein, mutta toisaalta ennusti näin käyvän jo ennen testiä.

Mikko Salmi on työskennellyt seitsemässä suomalaisessa panimossa ja kouluttaa ravintola-alan opiskelijoita. Hän on myös kirjoittanut kolme olutalan oppikirjaa ja on viimeistelemässä uutta, tavallisille kuluttajille suunnattua olutopasta.

Mikko Salmi

Olutasiantuntija Mikko Salmi osallistui Baanan suomalaisten lager-oluiden sokkotestiin.

Suomalaisissa lagereissa on sama makulokero

Mikä tekee sitten suomalaiset keskitien lagerit niin vaikeaksi erottaa toisistaan? Tai onko suomalaisissa lagereissa jokin selkeä yhdistävä piirre?

– Totta kai suomalaiset lagerit ovat yleensä hyvin samassa makulokerossa, olutasiantuntija Salmi aloittaa.

Ominaispiirteitä voi lähteä paikantamaan vertailujen kautta.

– Jos ajatellaan perus jenkkiläistä, massojen lageria, niin onhan se kevyempää. Siinä tärkkelyksen lähteenä on yleensä jotain muuta kuin ohramallasta eli maissia tai riisiä. Suomalaiset oluet taas ovat useimmiten täysmallasoluita. Sitä voi käyttää vertailuna ja miettiä, miltä maistuu maissi tai riisi verrattuna ohramaltaaseen. Ero täyteläisyydessä on heti huomattava, Salmi kertoo.

”Monesti vähätellään suomalaista lageria ja sanotaan, että se on vain sitä bulkkia.”

Saksalainen olutkulttuuri on puolestaan hyvin laaja-alainen. On vaikea määritellä, mikä olisi niin sanotusti tyypillisintä saksalaista lageria.

– Silti senkin kohdalla voidaan sanoa, että tyypillisimmissä lagereissa humalointi on suurempaa kuin suomalaisissa. Katkeruus tuntuu enemmän. Kotimaisissa lagereissahan se katkeruuden tunne on vähäistä tai jopa olematonta. Katkeruus oluessa tuntuu kitalaessa ja kielen takaosassa sekä usein vasta jälkimaussa.

Lue myös: Löydä suosikkisi oluiden viidakosta – olutasiantuntija Anikó Lehtisen tärpit

Tasalaatuisuus kunniassa

Salmi nostaa esille myös kotimaisen lagerin korkean yleisen laadun että yksittäisten tuotemerkkien tasalaatuisuuden.

– Monesti vähätellään suomalaista lageria ja sanotaan, että se on vain sitä bulkkia. Käytetään termejä, kuten ”poron kusi” ja ”Keravan kura”. Se on vähän hassu suhtautumistapa, sillä mikään ei ole niin vaikeaa kuin tehdä puhdasta vaaleaa lageria.

Olutasiantuntijan mukaan kaikki pienetkin virheet maistuvat lagerissa.

– Siinä ei ole sellaisia elementtejä, jotka peittävät vikamaut. Voidaan ottaa vertailukohdaksi vaikka jokin pikimusta 10-prosenttinen olut, jossa on paljon humalaa ja mausteita. Siinä on monia asioita, joilla epätasaisuudet saadaan kadotettua.

”Mikään ei ole niin vaikeaa kuin tehdä puhdasta vaaleaa lageria.”

Laadukkuuden ja tasalaatuisuuden taustatekijänä on ollut korkealuokkainen tutkimustyö.

– Viime vuonna 60 vuotta täyttänyt Panimolaboratorio Espoossa on ollut pieni, mutta tärkeä elementti. Se tekee panimoiden pyynnöstä erilaisia tutkimuksia esimerkiksi maltaista, hiivoista ja mäskäyksestä. Tavallinen kuluttaja ei ehkä sitä tiedä, mutta Panimolaboratorio on kansainvälisestikin tunnettu toimija, Salmi kertoo.

Salmen mukaan toinen tärkeä tekijä on ollut Alko. Se alkoi jo vuosikymmeniä sitten vaatia laatua panimoilta, muun muassa säilyvyyttä ja tasalaatuisuutta.

– Alkoa on helppo haukkua, mutta se on tehnyt paljon työtä sen eteen, että suomalainen lager on laadukasta. Tavallinen kuluttaja tykkää siitä, että tietty kaupasta ostettu olut tai vaikkapa suklaalevy vastaa sitä käsitystä, mikä hänellä on jo ennakkoon, Salmi analysoi.

Lue myös:

Testasimme, maistuvatko kotimaiset lager-oluet samalta – Katso ylivoimainen voittaja

Mitä eroa on oluella ja kaljalla? Olutasiantuntija Anikó Lehtinen vastaa

Kaljako lihottaa? Oluessa vähemmän kaloreita kuin banaanissa!

12 kokeilemisen arvoista olutta – joko olet testannut?