Suhteet ikääntyvään sukupolveen eivät aina ole ihan mutkattomia, etenkin jos lapsuuteen liittyy käsittelemättömiä asioita. Pitäisikö menneiden antaa vain olla?

Keski-iässä moni meistä havahtuu pohtimaan lapsuuttaan ja sitä, millainen vaikutus sillä on ollut. Suhteet ikääntyviin vanhempiin ovat ehkä yleisten normien mukaisessa kunnossa, mutta jokin kuitenkin hiertää.

Kirjailija, psykoterapeutti Katriina Järvisen mukaan monet yhteiskunnalliset valtasuhteet on otettu käsittelyyn viime vuosikymmeninä, mutta elämän ensimmäistä valtasuhdetta ympäröi edelleen vaikenemisen ilmapiiri. Hän on kirjoittanut aiheesta syksyllä ilmestyneen kirjan Kaikella kunnioituksella, irti vanhempien vallasta.

–  Pienten lasten kaltoin kohteluun puututaan herkästi ja ollaan myötätuntoisia, mutta täysi-ikäisten vanhemmat saavat tehdä mitä tahansa. Vanhemmat saavat joukkoanteeksiannon.

Kun vielä 60-luvulla puhuttiin arvostavaan sävyyn naisista, jotka kestivät väkivaltaisia miehiään. Nykyinen ilmapiiri kannustaa irtautumaan huonosta suhteesta. Vanhempien ja lasten suhteessa tällaista ilmapiirin muutosta ei ole tapahtunut.

–  Edelleenkin kuulee sanottavan: hän on hienosti kestänyt äitiään, vaikka tämä onkin niin hankala, Järvinen sanoo.

Kypsään aikuisuuteen ajatellaan liittyvän hyväksyminen, ymmärtäminen ja anteeksi antaminen. Negatiiviset ajatukset omista vanhemmista eivät sovi kahvipöytäkeskusteluihin.

Lue myös: Murrosikä pistää perhearjen koetukselle – Näin pärjäät hankalan teinin kanssa

Kunnioitus ansaitaan

Vielä 50- ja 60-luvulla poikkeuksia olivat ne kasvattajat, jotka tajusivat lasten ainutlaatuisuuden ja hyväksyivät heidät sellaisina kuin he ovat. Tavallisempaa oli pitää vanhempien valtaa suhteessa lapsiinsa kyseenalaistamattomana.

–  Silloin elettiin yhteisökulttuurissa, jossa kumarretaan aina vanhempia. Aito kunnioitus on kuitenkin aina ansaittua, ei sisäänrakennettua, Järvinen muistuttaa.

Alistuminen vahvemman tahtoon sopii Järvisen mukaan suomalaiseen mielenlaatuun. Olemme olleet muiden maiden vallan alla ja ikään kuin tottuneet alistumaan. Asioita on vaikea ottaa puheeksi, kapinoinnista puhumattakaan.

–  Tämän päivän perheissä, joissa asioista keskustellaan, ei samanlaisia ongelmia synny. Asioista osataan ja uskalletaan olla eri mieltä. Millainen maailma olisikaan, jos kunnioittaisimme niitä, jotka tulevat meidän jälkeemme.

Miltei joka kulttuurissa ja yhteiskunnassa yksi arvoista on vanhempien kunnioitus. Neljännessä käskyssäkin sanotaan Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

–  Alun perin neljäs käsky annettiin aikuisille miehille, jotta he huolehtisivat omista vanhemmistaan eivätkä jättäisi heitä vuorille kuolemaan. Vasta Luther teki käskystä lapsia koskevan ja asetti vanhemmat Jumalan sijaisiksi, joilla on rajaton valta,  Järvinen sanoo.

Jos Katriina Järvinen saisi valita, neljäs käsky kuuluisikin: Kunnioita lastasi, hänen erillisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan, niin voit parhaassa tapauksessa iloita yhteydestä häneen koko loppuelämäsi ajan.

Mikä ratkaisuksi?

Jos lapsuuden kodin ilmapiiri on ollut ahdistava, aikuistuminen tuo tilanteeseen hetkellisen helpotuksen.

–  20–40-vuotiaana ihminen saattaa yrittää vielä muuttaa itseään vanhempien toivomalla tavalla, mutta hänellä on myös mahdollisuus ottaa etäisyyttä. Nelikymppisenä sitten tajuaa, miten on pyrkinyt vanhempiaan miellyttämään ja että ei ole tullut silti hyväksytyksi.

Silloin joutuu miettimään, kuinka ratkaista tilanne; jäädäkö katkeraksi tai marttyyriksi vai ottaako elämä omiin käsiinsä. Yksi vaihtoehto on pakottaa vanhemmat kohtaamaan asia.

–  Osa vanhemmista tajuaa asian vakavuuden ja sen, että voi menettää aikuisen lapsensa kokonaan. Voi riittää, jos vanhempi sanoo, että ’tuossa olen toiminut väärin enkä ole ymmärtänyt kuinka olen sinua loukannut’.

Voi myös käydä niin, että välit katkeavat kokonaan ja vanhemmat loukkaantuvat verisesti moisista syytöksistä.

–  Aikuisen lapsen on tehtävä shakkipelilaskutoimitus ja mietittävä, mitä todennäköisesti tapahtuu, jos sanoin näin tai noin. On pohdittava, olenko valmis kaikkiin vaihtoehtoihin.

Yhtä oikeaa toimintamallia ei ole, mutta voidaan pohtia, olisiko ihmisen hyvä kuulla lähimmäisen totuus edes kerran elämänsä aikana.

–  Ihmeitäkin tapahtuu. Vanhuuden avuttomuus saa vanhemmat joskus avautumaan ja vaikeistakin asioista halutaan puhua. Se ei vie vanhemman arvoa, vaan päinvastoin.

Vanhempien kanssa voi myös yrittää tehdä konkreettisia sopimuksia kuten ”soitan sinulle kerran viikossa, en joka päivä” tai ”kun tavataan, ei puhuta asioista, joista olemme täysin eri mieltä”.

Jos vanhempi kykenee käymään keskustelua rajoista, hän todennäköisesti kykenee myös niiden noudattamiseen.

Lue myös: Riitaisan perheen perinnönjako – voiko lapsen tehdä perinnöttömäksi?

vanhemmat

Ristiriidat voi hyväksyä

Hankalan vanhempi-lapsi-suhteen käsittelyssä anteeksianto on yksi vaihtoehto.

–  Sitä voi yrittää, jos kokee, että haluaa antaa anteeksi. Jos anteeksianto tuntuu hankalalta, anteeksiantokoukkuun ei pidä jäädä.

Järvisen mielestä ongelma on, jos ajatellaan, että kun on antanut anteeksi, asiasta ei saisi enää puhua. Hankalista asioista täytyy saada puhua läpi elämän, jos tarvetta puhumiseen on. Eikä ole väärin, että asian suhteen jää avoin ristiriita.

–  Korostaisin ristiriitojen myöntämistä ja niiden kanssa elämistä. Jos omalle vanhemmalle ei voi puhua, kannattaa hankkia terapeutti tai puhua ystävälle, jolle uskaltaa sanoa, että vihaa vanhempiaan. Kyse on sanoista, ei teoista.

Jos huomaa, ettei pysty oman katkeruutensa tai käsittelemättömien asioiden takia kohtelemaan vanhenevia vanhempiaan inhimillisesti, on keksittävä ratkaisu. Kaunaa ja pettymystä ei pidä purkaa vanhempiin.

–  Silloin voi myöntää mielessään, että ei pysty huolehtimaan vanhemmistaan tai edes olemaan tekemisissä. Tämän myöntäminen on tärkeää, ettei ajaudu käyttämään valtaa väärin suhteessa heikkoon vanhukseen.

Järvinen tarjoaa määräaikaista välien katkaisemista myös yhtenä vaihtoehtona.

–  Etenkin jos taustalla on henkistä tai fyysistä väkivaltaa eikä vanhempi suostu asiasta puhumaan.

Hoitopalveluja voi ulkoistaa, jos haluaa auttaa vanhempiaan, mutta ei itse pysty olemaan tekemisissä. Huolen pitäminen vanhuksista on tärkeää.

”Nelikymppisenä sitten tajuaa, miten on pyrkinyt vanhempiaan miellyttämään ja että ei ole tullut silti hyväksytyksi.”

Ota vastuu elämästäsi

Meillä on sisäänrakennettuna edellisten sukupolvien tarve. On hienoa, jos saa seurata omien vanhempiensa vanhenemista.

–  Pitää arvostaa viisautta, joka liittyy ihmissuhteissa elämiseen. Yksin on vaikea viisastua.

Parasta olisi, jos ihmissuhteisiin vääjäämättä kuuluvat ristiriidat saisivat olla suhteen sisällä ja niiden kanssa olisi mahdollista elää. Tämä vaatii molemminpuolista kunnioitusta. Suhteen historiassa olevat vaikeat asiat tekevät tumman säikeen suhteeseen, mutta muitakin säikeitä tulee.

Jos suhde ei yrityksistä huolimatta parane, katkeruuteen ei pidä jäädä rypemään. Jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään ja onnellisuudestaan.

On hyvä selvitellä vanhempien elämän vaiheita, jotka ovat osa omaakin historiaa. Tieto sukupolvien ketjusta on itsessään arvokasta ja antaa mahdollisuuden katkaista negatiivista jatkumoa.

–  Täytyy ymmärtää, että oma vanhempi oli toivoton tapaus ja nyt olen risteyksessä. Minun on päätettävä, kuinka haluan loppuelämäni sen asian kanssa elää.

Keski-iässä ihmisellä on valtava jano ymmärtää elämän kokonaisuutta. Vaikka itselleen ei voi enää saada onnellista lapsuutta, onnellisen vanhuuden voi saada.

–  Jokaisen olisi hyvä miettiä, millaisen vanhuuden haluaa elää ja millaisen henkisen perinnön omille lapsilleen jättää.

Lue myös:

Vanhempien ero on kova paikka aikuisellekin lapselle: ”Ero voi lyödä kiilan sisarusten välille”

Näin lapsuutesi kiintymyssuhde vaikuttaa aikuisena

Koira, arvotaulu ja muut vaikeat tavarat perinnönjaossa – näin irtaimisto jaetaan riitatilanteessa

Julkaistu alunperin Oma Aika-lehden numerossa 01/2015